Ilmakitaransoiton MM-kisat tavoittaa laajan yleisön 15-35-vuotiaita musiikin ja viihteen ystäviä. Näkyvyys kotimaassa kattaa valtakunnalliset televisiokanavat, suurimmat musiikki- ja päivälehdet sekä radiokanavat. Tapahtuma toimii myös nuorten av-alan ammattilaisten ja opiskelijoiden kohtauspaikkana. Ilmakitaransoiton MM-kisoja seurasi vuonna 2011 7000 hengen yleisö. Lisäksi kisan www-streamaus sai kansainvälisesti 15 000 katsojaa.
Laajan kotimaisen näkyvyyden lisäksi festivaali on tavoittanut Ilmakitaransoiton MM-kisan myötä myös kansainvälisen median huomion. Kisaa seuraamaan saapuu vuosittain kymmeniä ulkomaisia toimittajia; joukossa maailman suurimpia päivälehtiä, musiikin erikoisjulkaisuja, elämäntapalehtiä, uutistoimistoja, TV-kanavia, radioasemia ja tuotantoyhtiöitä.
Ilmakitaransoiton MM-kisojen kansainvälinen kisaverkosto on kasvanut vuosien saatossa maailmanlaajuiseksi suureksi ilmakitaraperheeksi. Tänä vuonna kansallisia kisoja järjestettiin seuraavissa maissa: Belgia, Brasilia, Iso-Britannia, Irlanti, Kolumbia, Malesia, Ranska, Saksa, Sveitsi, Tsekin tasavalta, Ukraina, Viro, Venäjä ja Yhdysvallat.



.jpg)




