Klo 19 – Oulun Torinranta – Vapaa pääsy – Ikärajaton (rajattu anniskelualue K-18)
|
Ilmakitarakauden suurin ja kaunein taistelu, henkeäsalpaavan jännittävä MM-finaali kisataan Oulun Torinrannassa perjantaina 26. elokuuta. Finaalissa toisiaan vastaan kamppailevat yli 20 maan ilmakitaramestarit sekä karsinnan taidokkaimmat mustat hevoset. Kaikki tavoittelevat voittoa, mutta vain yksi heistä kruunataan maailman parhaaksi - vain yksi voi olla Ilmakitaransoiton maailmanmestari 2011! Tuore mestari palkitaan maineen ja kunnian lisäksi oikealla Flying Finn -kitaralla, joka on Matti Nevalaisen käsin tehty taidonnäyte. Tapahtuman liveosuuden aloittaa pop-idoli Anna Abreu klo 19. Varsinainen finaalitaisto aloitetaan perinteiseen tapaan ilmakitararauhanjulistuksella, jonka tänä vuonna tulee lausumaan Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen. Finaalin väliaikaohjelmasta vastaavat oululainen rock-yhtye Moses Hazy erikoiskokoonpanollaan sekä hillitön ranskalainen ilmabändi Airnadette. Finaalin juontaa amerikkalainen ilmakitaraguru, Dan ”Björn Türoque” Crane. Tapahtuma rauhanjulistuksineen lähetetään suorana koko maailmalle Internetin välityksellä. MM-finaali on pääsymaksuton ja ikärajaton koko kansan karnevaali. Aikataulu:Klo 18 Portit auki |
![]() ![]() ![]() |








